Perussuomalaiset ei ole enää Soinin kondomi-puolue

Perussuomalaisen puolueen puheenjohtajavalinnat olivat monelle painajaiset. Kaikista eniten on varmasti harmittanut Timo Soinia itseään, joka on luonut onnistuneesti perussuomalaisesta puolueesta valeoppositiota ja valeoikeistoa. Katteettomilla puheilla oli lumottu paljon äänestäjiä siihen toivoon, että perussuomalaiset tukisivat keskivertosuomalaista. Sama taika ei enää toiminut kunnallisvaaleissa, joissa perussuomalaiset romahtivat. Puhuttiin että hallitusvastuu painaa. Todellisuudessa lupausten pettäminen painoi. Ihmiset eivät enää uskoneet voivansa vaikuttaa asioihin äänestämällä perussuomalaisia. Tuo uskomus oli myös hyvin oikeutettu ja itse asiassa hyvin lähellä totuutta. Perussuomalaiset puolueena on kuitenkin kerännyt aidosti isänmaallisia politiikkoja, joiden tavoitteena on puolustaa tavallista suomalaista. Nämä henkilöt on pidetty kahleissa Soinin diktatuurin kaudella. Nyt he pääsivät vapaaksi.

Timo Soini onnistui tekemään perussuomalaisesta puolueesta itselleen hyvän hevosen, jolla hän on rakentanut omaa henkilökohtaista menestystä. Hänelle on ollut tärkeää olla kuultu ja huomioitu, sekä olla lähellä valtaa. Edes äänestäjien petkuttaminen ei ole häirinnyt häntä – varsinkaan silloin kun hänellä on ollut ympärillään uskollisia hölmöjä. Timo Soini sai mitä halusikin, olla ministeri ja vedellä naruista koko Suomen suhteen. Kondomi on nyt käytetty ja sen voi heittää roskiin – ”se oli siinä”. En usko että kukaan perussuomalainen tulee kaipaamaan Soinia perussuomalaisten johtoon. Todella surkuhupaisaa oli myös nähdä Soinin epätoivoiset yritykset estää Jussi Halla-ahon nousu puolueessa. Soini ja hänen lähipiiri vuotivat mm. uutisen Halla-ahon aviottomasta lapsesta. Sampo Terholle annettiin paljon tukea kun taas Halla-ahoa oudoksuttiin. Halla-ahon voittaessa puheenjohtajavaalit, Soini sai turpiinsa.

Toinen surkimus joka onneksi sai lähteä, on sotaministeri Jussi Niinistö. Hänen surkea esityksensä ja tyhjänpäiväinen näytelmä sisältäen venäjänvastaisuutta ja venäläisvastaisuutta ei saanut seuraavaa jatko-osaa. Hänen saavutuksiin voitaneen toki lukea vanhan sotakaluston (romuraudan) ostaminen miljoonilla ulkomailta hänen kaavailemalleen Venäjä-sodalle. Valitettavasti sota on nyt siirretty tulevaisuuteen, koska perussuomalaiset eivät enää ryhdy naurunalaisiksi – vaan haluavat siivota oman kotimaan laittomista maahanatulijoista. Kenelläkään maahanmuuttajalla ei ole mitään sitä vastaan, että maahanmuutossa noudatetaan Suomen lakia. Kaikki laillisesti Suomeen muuttaneet ovat Suomen lain edessä oikeutettuja maassa oloon ja myöhemmin jopa kansalaisuuteen. Tietyllä tavalla tulee ikävä Jussi Niinistön disinformaatiota, mutta ehkäpä sitä voimme halutessamme lukea Pro Karelian sivuilta.

Kaiken kaikkiaan perussuomalaisissa on tapahtunut suursiivous ja roskat on viimein lakaistu pois ja kirkkaat lamput on nostettu pöydälle. Toivotan uudelle perussuomalaisten puolueelle menestystä ja kykyä jättäytyä pois russofobiasta sekä tarpeettomasta Venäjä-vastaisuudesta. Venäjä on Suomen kumppani ja erityisesti sen pitäisi olla perussuomalaisten yhteistyökumppani. Perussuomalaiset ja Venäjä jakavat samanlaisen maailmankuvan konservatiivisesta maailmasta. Älkäämme eksykö kun Venäjää syytetään. Kyseessä on liberaalien kusetusta, jossa hyökkäyksen todellinen kohde on konservatismi. Venäjä sattuu vain olemaan konservatismin vahva tukija ja siksi liberaalit hyökkäävät jatkuvasti Venäjää vastaan ja myrkyttävät ihmisten mieliä russofobisilla ajatuksilla. Perussuomalaisten tulisi kasvattaa yhteistyötä Venäjän kanssa ja Euroopan kansallisvaltioiden kanssa. EU:n roolia tulisi vähentää asteittain ja lopultakin irtaantua EU:sta. Siitä alkaa tie itsenäisyyteen ja menestykseen!