Puolustusvoimilta kylmä suihku Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisille

Viitekuva.

Puolustusvoimat yllätti minut uudestaan oudolla vastauksella, viimeksi tänään. Kirjeessä minulle annettiin ymmärtää, että minua voi kaksoiskansalaisena kohdella mielivaltaisesti ikään kuin en olisi Suomen kansalainen ollenkaan. Olin pari vuotta sitten päättänyt antaa enemmän kotimaalle, Suomelle. Halusin olla 101% Suomen kansalainen ja osallistua aktiivisemmin maanpuolustukseen. En ollut kuitenkaan kiinnostunut niinkään MPK ry:n päiväkotitoiminnasta, vaan toiminnasta joka on lähempänä normaalia armeijaa. Olin tätä ennen hakenut kahdesti reservin täydennyskurssille. Minua ei kuitenkaan hyväksytty ja perusteluksi kerrottiin, että minulla ei ollut taustalla riittävästi ”aktiivisuutta” maanpuolustustoiminnassa. Oletin, että osallistumalla enemmän maanpuolustukseen minun olisi myös helpompi päästä seuraavan kerran täydennyskurssille. Muutenkin minusta tuntui, että Suomen kansalaisena minulla on sekä oikeus, että velvollisuus toimia aktiivisemmin puolustusvoimissa. En olisi koskaan uskonut, että puolustusvoimat tulisi kohtelemaan minua ja muita kaksoiskansalaisia tällä tavalla. Tämä on ollut jatkuvaa kylmää suihkua ja järkytystä. Minulla on samanlainen tunne, kuin vanhemmat hylkäisivät oman lapsensa jonkun tekosyyn nojalla.

Halusin olla 101% Suomen kansalainen ja osallistua aktiivisemmin maanpuolustukseen.

Innostus armeijaan syttyi Venäjällä kun olin 6-vuotias. Sotilaat tarjosivat paikallisille ruokaa ja myös minulle. Silloin päätin, että minusta tulee isona sotilas. Mutta ei tullut. Todennäköisesti minusta ei tullut sotilasta, koska elämäni tie vei minut lopulta Suomeen vanhempieni avioeron jälkeen. Tulin toiseen maahan ja toiseen kulttuuriin. Olin mielessäni venäläinen ja koulukaveritkin muistuttivat minua siitä käyttämällä ”ryssä”-sanaa päivittäin koulussa. Ryssittely loppui vasta kun aloitin lukio-opinnot. Mutta ennakkoluulot eivät ole loppuneet senkään jälkeen – eivät oikeastaan milloinkaan. Myöhemmin kun sain Suomen kansalaisuuden Venäjän kansalaisuuden rinnalle, aloin pitämään itseäni suomalaisena. Ainoa asia mikä muistutti minua venäläisestä taustastani, oli nimeni. Lapsena ja nuorena käytin jopa keksimääni ”suomalaisempaa” sijaisnimeä, koska häpesin nimeni ”venäläisyyttä”. Minut kasvatettiin Suomessa vihaamaan ja häpeämään venäläisyyttäni ja Venäjää. Vähitellen unohdin myös venäjänkielen. Asuessani Suomessa suomalaistuin, olin epäluuloinen Venäjää kohtaan ja tunsin sekä pettymystä että vihaa. Kirjoitin Venäjällä asuvalle äidilleni sellaisia kirjeitä, että hän itki monta päivää niitä luettuaan. Hän on säilyttänyt kirjeet. Kirjeissäni haukuin Venäjää kaikessa ja ylistin Suomea. Tällainen minusta kasvoi Suomessa.

Minut kasvatettiin Suomessa vihaamaan ja häpeämään venäläisyyttäni ja Venäjää.

Suhtautumiseni Venäjään kuitenkin muuttui muutamia vuosia sitten. Aloin tutkimaan itseäni ja löysin ennakkoluuloja sekä valheita, jotka suomalainen ympäristö oli istuttanut minuun. Ne eivät olleet reaalitodellisuuden tuntemuksia, vaan ajatuksia joita Suomessa viljellään nykyäänkin. Aloin kyseenalaistamaan näitä ajatuksia ja nyt olen hyvin paljon vapautunut noista ajatuksista. Vielä minulla kuitenkin saattaa olla syvälle iskostettuja epäluuloja joita en ole täysin käsitellyt. Iso muutos tapahtui elämässäni silloin, kun aloin matkustamaan säännöllisemmin Venäjälle. Tapasin äitiäni ja tapasin myös vaimoni. Suomalainen propaganda minussa alkoi säröilemään ja lopulta propagandan oli väistyttävä tosiasioiden tieltä. Totuus voitti minun elämässäni. En elä siinä ”ohjatussa” valheessa, jota kutsutaan naamioidusti ”sananvapaudeksi”, mutta onkin puhtaasti venäläisvastaisuutta. Eikä kyse ole pelkästään venäläisistä, vaan slaavilaisista yleensäkin. Slaavilaisia demonisoidaan ja heidät halutaan hajottaa, jotta heistä ei olisi uhkaa ”amerikkalaisen minäkuvan” edessä. Minulla on upea vaimo, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Minulla on kaksi todella suloista poikaa ja erittäin sydämellinen koira. Asun uudessa omakotitalossa ja ajan tuoreella autolla. Minulla henkilökohtainen suhde Jeesukseen ja minulla on sisäinen rauha elämässäni. Näiden eteen olen tehnyt työtä ”otsani hiessä” ja jatkuvassa rukouksessa. Olen tyytyväinen siihen, mitä olen saanut.

En elä siinä ”ohjatussa” valheessa, jota kutsutaan naamioidusti ”sananvapaudeksi”, mutta onkin puhtaasti venäläisvastaisuutta.

En kuitenkaan ymmärrä miksi puolustusvoimat on keksinyt kaikki nämä turhat toimenpiteet sen edestä, että minun kaltainen henkilö ei ole enää tervetullut. Mitä minä tein väärin, kun kapteeni Juha Tuominen soitti minulle ja kertoi sitoumukseni peruutuksesta? Noin neljä tuntia ennen soittoa, olin vaimoni kanssa aamuyöllä synnytyssairaalassa mukana, kun toinen lapseni syntyi. En todellakaan odottanut mitään soittoa. Puolustusvoimat on nyt kompastunut itse kaivamaansa kuoppaan. Minulla ei ole asiassa mitään osuutta. Olen toiminut täysin moitteettomasti, minua ei ole edes huomautettu mistään ”virheestä” sitoumuksen aikana. Nähtävästi ainoa ”epävirallinen” virhe, joka johti tapahtumaketjuun, mutta jota ei virallisesti tunnusteta – on normaali kritiikkini siitä, mitä Yhdysvallat oikein puuhaili Keski-Aasiassa. Puolustusvoimat ei ole koskaan yksilöinyt, mikä sanomissani oli ollut tarkalleen ”liikaa”. Mitään ”vihapuhetta” en ole kyllä puhunut. Olen käyttänyt oikeutta sananvapauteen ja ilmaisuvapauteen. Jos ne eivät ole rikoksia, niin tällöin en ole syyllistynyt mihinkään. Näin myös linjasi Hämeenlinnan hallinto-oikeus, joka päätti kumota puolustusvoimien tekemän päätöksen. Oikeuden päätöksestä huolimatta, puolustusvoimat on päättänyt itsepintaisesti taistella kaksoiskansalaisia vastaan. Julkisuudessa puolustusvoimat esittää olevansa koko kansan laitos ja kertoo että puolustusvoimissa ei ole syrjintää. Minun tapaukseni kertoo ja osoittaa aukottomasti, että tilanne on päinvastoin. En ole toki ainoa, mutta puhun omasta tapauksestani, koska tunnen sen parhaiten.

Puolustusvoimat ei ole koskaan yksilöinyt, mikä sanomissani oli ollut tarkalleen ”liikaa”.

Tapaukseni on osoittanut, että kaksoiskansalainen ei ole tervetullut Suomen armeijaan. Minulla ei ole vihasuhdetta Venäjää kohtaan ja siten minusta on tullut puolustusvoimille ”kelpaamaton”. Näin minä olen asian ymmärtänyt. Kaksoiskansalaisena oikeuteni on leikattu oikeudettomasti ja lainvastaisesti syrjivällä menettelyllä. Kuinka kaksoiskansalainen voi luottaa puolustusvoimiin, kun suhtautuminen kaksoiskansalaisiin on näin arveluttavaa ja törkeää? Herää kysymys, olisiko sittenkin kannattanut käydä Venäjän armeija? Kaksoiskansalaisella ei ole muuta virkaa kuin tykinruuan virka Suomen armeijassa. Olen vakavasti pohtinut reservistä eroamista tämän kaiken johdosta. Olen jopa pohtinut Suomen kansalaisuudesta luopumista. Tapaukseni osoittaa, että Suomen kansalaisuus tarkoittaa venäläiselle loppujen lopuksi samaa kuin oleskelulupa. Miksi minulla on Suomen kansalaisuus, jos minulla ei kuitenkaan ole suomalaiselle kuuluvia oikeuksia? Yhdenkin oikeuden puuttuminen asettaa koko kansalaisuuden kyseenalaiseksi. Venäläistaustaiset kokevat Suomessa laajaa syrjintää, mutta he pysyvät asiasta yleensä hiljaa. Venäläisiä syrjitään alakoulusta aina työnhakuun – koko elämän aikana kaikkialla suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomalaisten mielissä sanonta: ”ryssä on ryssä, vaikka voissa paistaisi” – ohjaa ajattelua. Asenteet todistavat että kyseinen lausahdus on edelleen vallitseva tapa ajatella venäläisistä vuonna 2017.

Kuinka kaksoiskansalainen voi luottaa puolustusvoimiin, kun suhtautuminen kaksoiskansalaisiin on näin arveluttavaa ja törkeää?

Tästä aiheesta kirjoitti ansiokkaasti Juha Molari MV-lehteen.