Tositarina kaksoiskansalaisuudesta

Perussuomalaisten kuntavaaliehdokas 2017 Riihimäki: GLEB SIMANOV 107

Suomalainen keskustelu kaksoiskansalaisuudesta saavuttaa säännöllisesti järjenvastaisia tulkintoja. Yleisesti puhuttaessa kaksoiskansalaisuudesta, on siihen alettu nykyisin liittämään uhkakuvia. Uhka on tälläkin kertaa Venäjä. Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaiset sekä Venäjän kansalaiset Suomessa ovat alkaneet pelottamaan joitakin suomalaisia kirjoittajia ja myös virkamiehiä. Vaikka kaksoiskansalaisuus ei olisikaan vaarallista, mutta kun asiaan liitetään Venäjä, niin soppa on valmis. Lähtökohtaisesti Suomessa suhtaudutaan Venäjään ja venäläisiin epäillen, oli syytä siihen tai ei. Tästä ovat huolehtineet valtamedian toimittajat, joille russofobian levittäminen on arkipäiväistä työtä. Vaikka suomalaiset eivät olekaan tyhmää kansaa, niin sepitykset venäjäuhasta ovat aina uponneet kuin veitsi voihin. Joillakin suomalaisilla on erityisen vahvaa antipatiaa kaikkea sitä kohtaan, mikä liittyy Venäjään ja venäläisiin.

Koska suomalaisten huoli ei itse asiassa kohdistu pääasiassa kaksoiskansalaisuuteen, niinpä on syytä keskittyä, mikä on huolenaihe ja sehän on: Venäjä. Henkilö jolla on kaksoiskansalaisuus, on voinut saada sen usealla eri tavalla ja jokaisen ihmisen takana on oma tarinansa. Minä olen kaksoiskansalainen, Suomen ja Venäjän kansalainen. Synnyin Neuvostoliitossa vähän ennen sen romahtamista. Olin siis syntynyt venäläiseksi. Elämä kuitenkin ei mennyt suoraa tietä, vaan tuli ylimääräisiä mutkia. Vanhempani erosivat, isä muutti pois ja minä jäin asumaan äidin luokse. Isäni muutti silloisesta Venäjästä Suomeen ja meni naimisiin Suomessa. Hän asettui asumaan pysyvästi Suomeen ja minä olin silloin edelleen pysyvästi Venäjällä. Jossakin vaiheessa ollessani kylässä isäni luona, pyysi hän minua jäämään luokseen. Olin oikeastaan jo menossa takaisin Venäjälle. Isäni oli minulle yhtä tärkeä kuin äitikin, jolloin lopulta tein päätöksen jäädä hänen luokseen. Äitini oli tapahtumista varmasti erittäin järkyttynyt ja ehkä kauhuissaankin.

Elämäni alkoi Suomessa haastavasti. Tulin vieraaseen maahan ilman minkäänlaisia ”eväitä”. Suomeksi osasin vain sanoa ”kiitos”. Sen enempää en osannut suomea puhua. Iältäni olin juuri kouluikäinen ja minun olikin aloitettava hyvin pian ensimmäisellä luokalla osaten vain sanan ”kiitos”. Kaikki oli hankalaa, mutta Jumalan kiitos, opin puhumaan suomea kahdessa kuukaudessa. Sen jälkeen oli vielä tehtävä kovasti työtä päästäkseni lähemmäksi sitä tasoa, jossa muut ikäiseni suomalaiset lapset olivat. Kävin tukiopetuksessa ja jouduin käyttämään enemmän aikaa oppimiseen. Myöskin sellaiset tehtävät, kuten matematiikan sanalliset tehtävät, tuottivat toisinaan vaikeuksia. Selvisin lopulta ja kävin kouluni loppuun kuten kuka tahansa muu suomalainen, joka oli aloittanut sen jo esikoulusta. Jatkoin sittemmin peruskoulusta lukioon ja lukion jälkeen suoritin suomalaisen asepalvellukseen vuoden pituisena, palvelusluokan ollessa A. Erona suomalaisiin minulla on ulkomaalainen nimi: ”Gleb” ja sukunimeni: ”Simanov”. Tätä enempää en ole ”erilainen” kuin kuka tahansa muu suomalainen ikäiseni henkilö.

Suomen kansalaisuuden saaminen oli minulle ja isälleni mutkikasta. Kun isäni lähti Venäjältä, hän lähti ovet paukkuen ja polttaen sillat takanaan. Hänen taustallaan on lukuisat pettymykset elämässään Neuvostoliitossa. Avioero oli hänelle viimeinen niitti, jolloin hän halusi jättää koko Venäjän taakseen. Minä ja isäni saimme samanaikaisesti Suomen kansalaisuudet vuonna 2004. Vuonna 2003 oli kuitenkin tullut Suomessa voimaan laki kaksoiskansalaisuudesta. Minulle ja isälleni oli meidän tiedostamattamme jäänyt Venäjän kansalaisuus voimaan Suomen kansalaisuuden rinnalle. Meistä oli tullut kaksoiskansalaisia. Törmäsimme tähän asiaan, kun yritimme ostaa viisumia Venäjälle. Sellaista ei meille annettu, koska meidän olisi kuulunut todistaa koska olemme ”vapautuneet” Venäjän kansalaisuudesta. Tarkistettuamme asian maistraatista, totesimme todellakin olevamme edelleen myös Venäjän kansalaisia. Minä hain itselleni armeijan jälkeen Venäjän passia. Äitini, joka oli myös käynyt useasti Suomessa, asui edelleen Viipurissa.

Otin yhteyttä Venäjän konsulaattiin ja kerroin huoleni, että haluan matkustaa Viipuriin. Diplomaatti neuvoi minua, että Venäjän kansalaisuuteni tulisi ensin ”vahvistaa” ja vasta sitten minulla olisi oikeus hakea Venäjän passia. Minulle sanottiin, että vahvistamiseen menee pari kuukautta. Kaksi vuotta odoteltuani tätä vahvistamista, ajattelin jo etten koskaan pystyisi matkustamaan Venäjälle. Sitten eräänä yönä, näin unen: Ajoin autolla Suomen ja Venäjän rajan yli kenenkään estämättä. Olin vapaa kuin lintu. Aivan kuin olisin matkustanut kahden suomalaisen kaupungin välillä, ei ongelmia! Niin sitten meni puolitoista viikkoa unesta ja sain yllätyksekseni soiton venäläiseltä diplomaatilta. Hän ilmoitti minulle, että kansalaisuuteni vahvistaminen on valmis ja voin hakea Venäjän passia. Kaksi kuukautta siitä, minulla oli kädessä Venäjän passi. Olin niin onnellinen, että mahdottomalta tuntuva operaatio oli päättynyt onnellisesti. Minulla on oikeus Venäjän kansalaisuuteen, olenhan syntynyt Venäjällä. Minulla on myös oikeus Suomen kansalaisuuteen, olenhan asunut koko elämäni täällä ja olen erittäin suomalainen. Siitäkin eteenpäin on ollut kaikenlaista seikkailua, mutta suurin työ oli takanapäin.

Minulle kaksoiskansalaisuus on merkinnyt oikeutta matkustaa Venäjälle ja oikeutta olla Venäjällä rajattomasti. Se on oikeuteni, joka kuuluu minulle syntymän perusteella ja olen onnellinen siitä. Yhtä lailla olen erittäin tyytyväinen, kun olen myös Suomen kansalainen. Kaksoiskansalaisuus on minulle arvokas asia elämässä ja minun on vaikeaa ymmärtää sellaisia ihmisiä, jotka yrittävät viedä minulta ja kymmeniltä tuhansilta kaksoiskansalaisilta heille kuuluvia oikeuksia. Onko minun kaksoiskansalaisuus keneltäkään pois? Päinvastoin! Kaksoiskansalaisuus luo erinomaiset mahdollisuudet tuoda asiantuntijuutta kahden valtion väliseen kanssakäymiseen. Suomessa on tietääkseni hyödynnetty tätä voimavaraa erittäin huonosti. Kaksoiskansalaisia on lähinnä syytelty lehtien otsikoissa milloin mistäkin ”agenttitoiminnasta”. On vedottu löyhin perustein, että ”Venäjän lain mukaan Venäjän kansalaisia velvoitetaan avustamaan Venäjän turvallisuusviranomaisia”. Se riittääkin, että kaikki venäläiset ovat tämän tulkinnan mukaan ”turvallisuusuhka”. Näin köyhää ajatuksenjuoksua viljellään Suomen mediassa silloin tällöin. Se on loukkaavaa. Se on kiusaamista.

Minulla on kaksi pientä lasta, jotka molemmat ovat kaksoiskansalaisia. Se on heille hurja oikeus ja mahdollisuus rakentaa elämää laajemmilla oikeuksilla. Kun he kasvavat isoiksi ja tulevat täysi-ikäisiksi, sitten on heidän aika päättää miten he lentävät pesästä ja millaista elämää rakentavat. Nyt isänä en halua polttaa siltoja tai paiskia ovia. Haluan pitää mahdollisimman monta ovea auki lapsilleni. Minulla itselläni venäjänkielentaito rapistui kun minun oli opiskeltava suomenkieltä, eikä kaveripiirissäni ollut yhtään venäjänkielistä. Isäni kanssa puhuin venäjänkieltä vain siihen asti, kunnes ymmärsin suomenkieltä riittävästi. Olen sitoutunut Suomeen siinäkin mielessä, että olen töissä Suomessa ja palkkarahalla maksan asuntolainaa. Olen myös osallistunut vapaaehtoistoimintaan, josta sittemmin eräästä sellaisesta minut potkittiin silkasta kiusasta. Hyväntahtoisuus oli palkittu ilkeällä teolla. Edelleen kaksoiskansalaisiin kohdistuu tietynlaista syrjintää ja epäluuloa – vaikka tosiasiassa harvalla suomalaisella on mitään käsitystä koko kaksoiskansalaisuudesta.

Toivon olevani esimerkki siinä, että kaksoiskansalaisuus ei ole uhka, vaan mahdollisuus. En voi puhua kaikkien kaksoiskansalaisten tai suomalaisten puolesta siitä, kuinka paljon he muodostavat uhkaa Suomen valtiolle. Mutta kun tuollaisia väitteitä kuitenkin nostetaan säännöllisesti, koen että minulla on velvollisuus ampua niitä alas. Asettumalla ehdokkaaksi kunnallisvaaleissa, teen työtä paremman Suomen eteen. Suomi on kotimaani ja Venäjä on synnyinmaani. Ne ovat kuin isä ja äiti. Sodassa minä palvelen Suomen armeijassa, syystä että asun vakituisesti Suomessa ja perheeni on täällä. Puolustan sitä maata, joka on kotini. Jos asuisin Venäjällä, minun tulisi puolustaa Venäjää – niin yksinkertaista se on. Teen kuitenkin omalta osaltani kaiken voitavan, jotta Suomen ja Venäjän välille ei tulisi sotaa – vaan meillä olisi rauha ja molempia hyödyttävä kanssakäyminen. Siksi haluan mukaan politiikkaan. Haluan rakentaa parempaa tulevaisuutta aidon ystävyyden luomiseksi.

Kuntavaaliehdokas 2017/Riihimäki: GLEB SIMANOV